Onko sinulla huono omatunto elämän hidastamisesta ja arjen rauhoittamisesta? Minulla on aina vähän, mutta nyt huomattavasti vähemmän kuin reilu kaksi kuukautta sitten ennen koronarajoitusten aikaa. Sydämessäni toivotin tervetulleeksi rajoitukset, jotka pitävät meidät kotona, estävät liikkumasta ja suunnittelemassa lopulta tarpeettomia hankinta-matkoja toiselle puolelle pääkaupunkiseutua. Tiesin, että nyt on lupa pysähtyä, eikä tarvitse (pakonomaisesti) suunnitella tulevaa, ku

Loppuihan se loma viimein, totesivat lapsetkin eilen saapuessaan kotiin reissusta. Itsekin olin jollain tapaa odottanut arjen (ja rutiinien, hah!) paluuta, ainakin idealisoiduissa muistikuvissani. Paluu normihullunmyllyyn tuntui taas nähdyltä viimeistään lasten nukkumaanmenovaiheessa. Iltarutiinit olivat hakusassa kaikilla, hommat kankeili ja muisti pätki mitä seuraavaksi pitikään tehdä. Rauhoittumisessa sänkyyn meni noin kolme varttia (eikä sekään vielä kovin rauhallista tul

Kolmannen loppuunpalamisen jälkeen olen oppinut epäilemään väsymystä. Kuuntelen sen hiipimistä tupaani korva tarkkana. Sisäinen vahtikoirani alkaa murisemaan jo ensimmäisestä rasahduksesta. Olen ehkä oppinut liiankin varovaiseksi, liiankin laiskaksi, päästän itseni ehkä liian helpolla työn pälkähästä. Vai päästänkö? Ennen saatoin uupumatta paahtaa pitkää päivää ensin koulussa ja sitten töissä, juosta kymmenen kilometriä päivässä, siivota koko talon ja leipoa vielä päälle sats

Minä, joka halusin elämältä kaiken. Nopeasti pois nuoruudesta, arvostettuun ammattiin. Olla tärkeä ja elää kylläisenä. Minä, joka en tiennyt mitä itse halusin. Otin minuun kohdistuvat toiveet päämäärikseni, sanattomat vihjeet unelmikseni. Minä, joka eksyin matkalla maailmalle. Hukuin kirjoihin ja vaatimuksiin. Kelpaisinko? Edes itselleni? Minä, joka halusin instaelämän, sain lapsia, joille en ehtinyt olla äiti, liian kiireinen läsnäoloon. Omistin idyllin – liian suu

Joka syksy minulla on sama ongelma. Haluan ahtaa kalenterini täyteen erilaisia kursseja ja harrastuksia. Tämä on tuttua lukioajoilta lähtien; ensin haalin lukiokursseja ja siihen päälle vapaaehtoista harrastamista kansalaisopistossa tai avoimen yliopiston kursseilla. Ongelmana on jatkuva ja liki tyydyttämätön tiedonjanoni ja halu uuden oppimiseen. Toisaalta takana voi olla myös alemmuuden tunne. Tilanne riistäytyy käsistä elokuun lopulla, kun postista tupsahtavat työväen- ja