Omannäköinen elämä, Glennon Doyle ja lisää pysähtyminen

Oletko huomannut, että omannäköisen elämän rakentaminen on todella haastavaa? Ensinnäkin siksi, että kaikista ulkomaailman, yhteiskunnan, kulttuurin, suvun ja perheen hiljaisista vaatimuksista sen oman äänen erottaminen on melkoisen hankalaa. Toisekseen siksi, että kun olet ne toiveet erottanut, edellä mainitut hiljaiset ja hieman lujempiäänisetkin (lasten!) vaatimukset jatkuvat. Olet jatkuvasti muiden vaatimusten ja omien vaatimustesi äärellä, tekemässä päätöksiä siitä kenen toiveita kunnioittaisit. Arkeni uudeksi sankariksi, ei sankarittareksi, vaan käytän tässä tietoisesti sankari-sanaa, jonka voidaan kapeasti käsittäen ajatella koskevan vain miehiä, koska naispuolisille sankareille on omakin sanansa. Mielestäni sankari käsittää kuitenkin kaikki sankaruuteen yltävät henkilöt näiden henkilökohtaisista ominaisuuksista huolimatta. Siis supersankarini tänä kesänä on eittämättä kirjailija Glennon Doyle kirjallaan Untamed, jossa hän pohtii nimenomaan omannäköisen, villin ja kompromissittoman elämän löytämistä. Voisin lainailla kirjaa tähän pitkät pätkät, niin äitiydestä, lasten kasvatuksesta (huom! ovat eri asia äitiyden kanssa!), eksymisestä, pysähtymisestä, ihmisten eritahtisuudesta, peloista, omista toiveista ja haaveista, ja monista muista teemoista. Aasinsiltamaisesti edelliseen kappaleeseen nostan kuitenkin esiin kohdan (en lainausta, koska en enää löydä kohtaa), jossa Doyle neuvoo tytärtään valintatilanteessa erottamaan ulkoa tulevat vaatimukset ja omat tarpeensa. Tyttärensä ensisijaiseksi elämäntehtäväksi Doyle määrittelee aina omien tarpeidensa kuuntelun ja niiden seuraamisen, ja luonnollisesti muiden vaatimusten syrjään asettamisen (unohtamisen!). Heti perään lainaus, joka jatkaa samaa ajatusta: It’s nearly impossible to blaze one’s own path while following in someone else’s footsteps. (Glennon Doyle, Untamed p. 114) Eihän omannäköinen elämä voi todellakaan olla sitä samaa, mitä joku muu itselleen rakentaa! Omannäköinen elämä syntyy omien tarpeiden punnitsemisesta omia mahdollisuuksia ja toiveita vasten. Erityisesti omannäköisyys on kuva siitä rohkeudesta, joka sinulla juuri tällä hetkellä on noiden toiveidesi ja haaveidesi tavoitteluun. Omannäköinen elämä voi jollekin olla oravanpyörästä pois heittäytymistä, yrittäjäksi ryhtymistä, toiselle taas työpaikan vaihtamista, ja kolmannelle vielä pienempiä askelia kohti oman äänen löytymistä. Tänään pohdin itse erityisesti sitä, miten uskaltaisin jatkaa tällä yrittäjyyden alun epävarmalla polulla, samalla kun näen kiinnostavia työpaikkailmoituksia, joista maksettaisiin kunnollista korvausta (mutta joissa olisin jälleen pulassa kutsumukseni kanssa). Millainen omannäköinen elämä olisi minulle sopivaa juuri nyt, näiden tiettyjen tarpeiden ollessa elämässäni läsnä? Ymmärrän kuitenkin, että se, että satunnaisesti katselen työpaikkailmoituksia viestii ennen kaikkea sisimmässäni sitkeästi asustavasta uskomuksesta, että en voisi pärjätä yrittäjänä. Onko minun siis rynnättävä nopeaa ratkaisua hakien suoraan työnhakuun, vai voisinko pysähtyä tähän vielä vähäksi ja työstää uskomuksiani siitä, että minäkin kyllä voin ansaita elantoni yrittäjänä? Uskaltaisinko vielä uudestaan pysähtyä kuuntelemaan sitä, mihin suuntaan sydämeni kuiskii? Laittaisinko syrjään todellakin kaikki ulkoa tulevat vaatimukset, ja kuulisin omaa ääntäni ja astelisin rohkeasti sen polulla, pää pystyssä ja todelliset kasvoni näyttäen? Ainakin vielä tämän viikon ajan ajattelin niin tehdä. Samalla ymmärrän, että yrittäjänä (tai minä tahansa oman elämänsä sankarina) tämä tulee olemaan jokapäiväinen valinta. Joka aamu pysähdyn kuuntelemaan itseäni, jotta kuulisin toiveeni (Doyle puhuu jopa Tietämisestä, Knowing!). Voin päättää, että tänäänkin annan itselleni mahdollisuuden osoittaa, että omia arvojani, Oman Parhaani Tietämistä seuraamalla voin luoda elämää, joka kannattelee, joka tyydyttää tarpeeni ja jolla tulen taloudellisesti toimeen. Teethän sinäkin tämän valinnan, omaksi parhaaksesi?