• Pia Kokko

Miten voi taas kaikki ketuttaa ja väsyttää?

Tuskallisen kolmen vartin hoputus-, muistutus- ja pukemisrumban jälkeen raahaudumme vihdoin ulos, ovelle saattelevan koiran räksytyksen ulottumattomiin. Lapsi hyppää lumihankeen ja pyörii itsensä yltä päältä valkoiseksi. Great! Autoonhan tässä vaan oltiin menossa…

Auto sekin on aivan lumen piiloon tuivertama. Komennan (kolmatta kertaa) lumiset riitapukarit autoon ja harjailen auton hammasta purren esiin. Mustaa oloani häiventää hetkellinen vapauden tunne kun vihdoin (tuntia myöhemmin!) pääsemme liikkeelle. Pohdin mitä ihmiset ajattelisivat, jos tietäisivät miten ahdistavia, synkkiä ja toivottomia ajatuksia päässäni pyörii. Uskoisivatko miten paljon kaikki tällä hetkellä vituttaa ja synkistyttää? Miten tämä hetki tuntuu loputtomalta, ikuisuudelta, joka jatkuu aina ja aina ja aina. Vaikka pelastus on tulossa tänä yönä. Aamulla minun ei tarvitse herätä tämän taakan alle yksin. Aamulla vieressäni on joku, joka saa minut kiinni jos luhistun.

Olin jo ehtinyt luulla, että olen toipumassa ja parempaa on luvassa. Viime viikko oli ensimmäinen viikko ikinä näiden lasten (8,5v ja 5,5v) äitinä ollessani kun yksin jääminen, kolmestaan heidän kanssaan oleminen ei saanut minua toivottomuuden oloon. Ensimmäistä kertaa osasin oikeasti nauttia lasteni kanssa olosta, ilman että sydän hakkasi rinnassa ja hätistelisin paniikkikohtausta kauemmas. Ensimmäistä kertaa saatoin olla koko viikon ilman ahdistavia mustia pilviä; taakkaa, joka lytistää minut niin pieneksi, etten ylety muiden aikuisten tasolle. Sitä oloa on ihan mahdotonta kuvailla. Se on täydellinen toivottomuus, ikuinen vankila, ansa, jonka olen itselleni luonut. Mikään ei vaikuta mahdolliselta, kaikki on raskasta ja vaikeaa, loputonta. Siinä olotilassa minulla ei ole enää milloinkaan omaa tilaa, aikaa tai merkitystä. Olin iloinen kun huomasin, että voin tuntea muutakin, etten ole menetetty tapaus. Sain kokea miltä voi tuntua ns. normaali lapsiperhearjen ahdistus ja ärsytys. Se tuntui helpolta ja hetkelliseltä, täydelliseltä vastakohdalta tavalliselle ololleni.

Kuka antaisi minulle pillerin, jolla kaikki tumma oikeasti pysyisi poissa (ja ilman outoja sivuvaikutuksia, pliis)? Mistä saisin diagnoosin, jolla tämä voitaisiin kuitata ja siirtää vanhoihin epikriiseihin? Kuka parantaisi minut? Olen väsynyt olemaan väsynyt, en jaksa enää olla ahdistunut kaiken tämän alla.

Olen pohtinut onko tämä kaikki minun ahdistustani? Onko tämä kenties hoitamatonta synnytyksen jälkeistä masennusta? Onko tämä perheuupumusta? Lapsiperheburnout? Vai onko tämä erityisherkän äidin, erityisherkän ja ylivilkkaan lapsen ainoa mahdollinen tapa olla? En usko. Viime viikolla lapsetkin olivat (tuntuivat) helpompia. Mutta silloin minulla oli kaikki hyvin, eikä tummia pilviä näkynyt horisontissa. Lapset aistivat niin helposti oloni, ja jos olen yhtään väsynyt tai ahdistunut se vaikuttaa heti heidän tapaansa toimia tässä kolminaisuudessa.

Meidän erityisherkkä on saanut lähetteen kaupungin lastenpsykiatriseen avohoitoon, josta nyt on arviointijakso takana. Ensi viikolla kuullaan miten ja millaisella hoidolla edetään. Itse olen pitkällä sairauslomalla töistä, joissa en jatkuvan väsymyksen ja ahdistuksen takia selviä. Lisäksi olen jonossa erikoissairaanhoidon piiriin lyhytterapiaan, sillä Kelan kolmivuotiset minulla on jo käytynä. Kaikenlaista on siis jo haussa, odotellaan vaan aloitusta! Sillä välin pohdin nostaisinko mielialalääkkeeni annostusta jälleen kerran. Sekö minua auttaisi toipumaan?

Viime viikon hyvää oloa edesauttoi selvästi se, että sain viikonlopun vapaata – kiitos vanhempieni, jotka riensivät junalla apuun! Sain nukkua ja levätä, olla omassa rauhassa ja omien ajatusten parissa, hiljaisuudessa. Oman kullan kainalossakin. Kuopus siis heräilee edelleen öisin ja huutaa minua luokseen. Keskimäärin nousen joka yö ylös kolme kertaa. Esikoinenkin nukkui aikoinaan todella huonosti, refluksilapsi hänkin. Silmäpusseissani painaa siis noin 9 vuoden huonosti nukutut yöt. Se on tämä unen vähyys, joka herkistää minut vielä pahemmin äänille ja metelille. Erikoisherkkyyteni ilmenee erityisesti huonona hälyn sietämisenä. Sitten kun kuopus on vielä ylivilkasta sorttia niin paketti on aika hyvin tapulteltu.. Mutta kun saan nukutuksi, niin silloin kaikki on paremmin kuin hyvin! Niinkuin viime viikolla. Ehkä taas joskus.

#yksinhuoltajuus #vanhemmuus #mielenterveys #ruuhkaretriitti #äitiys #vanhemmuusburnout #ruuhkavuodet #mielialahäiriö #uupumus #toipuminen #masennus #perheuupumus #synnytyksenjälkeinenmasennus #avioerolapset #avioero #ahdistus #lapsiperhearki #kohtiparempaa #jaksaminen

2 views0 comments